Oikeudenkäyntivalmisteluja

Blogin kirjoittamiseen tuntuu olevan todella vähän hetkiä tässä tohinassa, kun yrittää hoitaa  duunit, valmistella adoptioprosessin seuraavaa vaihetta eli oikeudenkäyntiä Pietarissa ja tehdä hankintoja lapsen tuloa varten. Ekologisista ja taloudelllisista syistä emme halua ostaa kaikkea uutena, vaan hankimme mahdollisuuksien mukaan hyväkuntoista käytettyä tavaraa. Kirppislöytöjen tekemiseen menee kuitenkin han mahdottomasti aikaa. En edes muista, milloin olisin viimeksi lueskellut rauhassa kirjaa, kun melkein kaikki mahdollinen vapaa aika menee nettikirppiksien selailussa. Vaikka mitä sitä marisemaan, onhan tämä ihanaa! Niin monta vuotta olemme odottaneet omaa lasta ja nyt kun hän on tulossa, on ihana hankkia kaikkia niitä vaatteita, tarvikkeita ja leluja, joista on unelmoinut  ajatuksella "ehkä sitten joskus...".

Seuraava vaihe on siis oikeudenkäynti Pietarissa, jossa meidät toivottavasti hyväksytään poikasen vanhemmiksi ja adoptio hyväksytään. Tutustumismatkalla PeLan ihminen arvioi, että oikeudenkäynti voisi olla juhannuksen tienoilla. Yleensä oikeudenkäynti on 1,5-6 kk tutustumismatkasta. Nyt meidän pitää koota oikeusvaiheen asiakirjat: oikeusanomus pojan tulevalla nimellä, palkkatodistukset, rikosrekisteriotteet, venäläiset lääkärintodistukset, asuntotodistus ja asukasluettelo. Oikeutta varten toimitetaan myös valokuvasarja meistä ja kodistamme. Kuvista pitää tässä vaiheesa näkyä, miten olemme valmistautuneet lapsen tuloa varten. Tällä sivulla on yksi kuvista: poikasen syöttötuoli, ruokailuvälineet ja hauska käytöstapoja opettava Vinnie Puh -kirjanen venäjäksi.Tänään pitäisi vielä jaksaa siivota makkarin senkki ja laittaa sinne lapselle hankitut vaatteet ja kuvata koko komeus. Myös leluista on tarkoitus laittaa kuva mukaan.

Tässä vaiheessa prosessia alkaa suoraan sanoen jo väsyttää sen todistaminen tuhannetta kertaa, että me ja kotimme olemme valmiina ottamaan lapsen vastaan ja hänellä on täällä kanssamme hyvä olla. Vaikka kaikki materiaalinen ei olisikaan tiptop ja jotain puuttuisi, niin perheen rakkautta meillä on tarjota yllin kyllin. Se kai se tärkein asia on. Muun kerkiää myöhemminkin. Mutta ei. Kuvat on nyt saatava otettua, jotta prosessi etenee mahdollisimman nopeasti. Sosiaalityöntekijäkin tulee parin viikon päästä noin vuoden tauon jälkeen taas katsomaan, että koti on yhä lapselle sopivassa kunnossa ja päivittämään kotiselvitystä. Yritämme jaksaa nyt pakertaa, mutta välillä olemme aika stressaantuneita ja silloin tulee väsymystään äyskittyä ihan turhasta toiselle. Suurin unelmamme parina on toteutumassa ja se pitäisi pitää kirkkaana mielessä, kun valmistelut ahdistavat. Mutta ihmisiähän tässä ollaan ja arkea on elettävä, unelmienkin keskellä.

Oikeudenkäynnin jälkeen kestää 10 vuorokautta, että oikeuden päätös tulee lainvoimaiseksi. Sen jälkeen hoidetaan lapsen passiasiat ja valmistellaan kotimatkaa. Jos kaikki menee hyvin, voisimme olla lapsiperheenä kotona heinäkuun alkupuolella. Kun on ikävä pienokaista, aika tuntuu kohtuuttoman pitkältä. Toisaalta heinäkuun alku on ihan kohta. Päivä kerrallaan siis eletään ja hoidetaan valmisteluita. Aina välillä päässäni soi lempikappaleeni: Sielun Veljet "Rakkaudesta" ja erityisesti sen kohta "Rakennan sun sydämeesi taloa, mä rakastan sua".

Lapsiesitys tuli

Olin kotona kipeänä ja kurjan poskiontelotulehduskierteen masentamana perjantaina 21.3.2014, kun puhelin soi. Huomasin, että SM soittaa PeLasta ja ajattelin, että en jaksaisi nyt yhtään uusia huonoja uutisia Venäjältä ja ei oikeastaan huvittaisi vastatakaan. Mieleni teki vaan kaivautua potemaan itsesäälisenä peittojen alle ja olla vastaamatta ollenkaan. Mieli oli maassa sairastamisen ja myös adoptioprosessin tyssäämisen suhteen.

Örrimörri, joka tuli meille lapsen kuvan nähtyäni.

Meidän paperimme olivat siis odottanet lähettämistä Pietarin sosiaalikomiteaan jo jonkin aikaa, koska Pietarissa oli lokakuusta 2013 asti ollut sulku uusille kansainvälisille adoptiohakemuksille. Olimme saaneet adoptioluvan syyskuussa 2013. Olin aivan varma, että lapsiesityksemme menisi loppuvuoteen. Ja olin jo ehtinyt surra, että sillä aikaa suuresti kannattamani tasa-arvoinen avioliittolaki etenisi Suomessa ja Venäjä ei enää luovuttaisi adoptiolapsia Suomeen. Onneksi en ollut vielä tuolloin kuullut, että huhtikuussa 2014  Duumaan on uudelleen tulossa lakiesitys kansainvälisten adoptioiden rajoittamisesta IVY-maihin ja maihin, joiden kanssa Venäjällä on kahdenkeskinen sopimus. Suomi ei näihin maihin kuulu. No, joka tapauksessa mieli oli siis maassa ja kuvittelin, että SM:n puhelu ei ainakaan positiivisia uutisia toisi.

Onneksi olin täydellisen väärässä! SM aloitti puhelun vähän kalastellen, että emmehän ole pelästyneet maailmanpoliittista tilannetta ja viittasi sillä juuri nyt päällä olevaan Krimin kriisiin. Vastasin, että olemme kyllä pelästyneet, mutta ei se meidän adoptiosuunnitelmiimme meidän puoleltamme vaikuta. Seuraavaksi SM kyseli kautta rantain, että olisimmeko valmiita lähtemään aika nopeallakin aikataululla Pietariin. Siihen vastasin, että onhan tässä odoteltu ja valmiita ollaan. Tässä vaiheessa nousi pää jo tyynystä, pumppu alkoi hakata ja yleinen vireystaso hyppäsi kattoon: "Nytkö? Nytkö se lapsiesitys tulee?". Seuraavaksi SM sanoi, että meille olisi tulossa lapsiesitys, jos vaan PeLan konsultoima lääkäri esityksen hyväksyy. Sitten hän kysyi haluammeko tietää lapsesta perustiedot vai haluammeko odottaa ensin lääkärin hyväksyntää. Minä sanoin, että haluan tietää sukupuolen ja iän ja tietyt terveysasiat, joita en tänne nettiin kirjoittele. SM kertoi, että meille ollaan esittämässä pientä, 1,5 vuotiasta poikaa. Puhelusta en juuri muuta muistakaan. Olin niin iloinen, onnellinen ja jännittynyt.

Puolisoni oli kokouksessa, kun yritin soittaa hänelle heti SM:n soiton jälkeen siinä varttia yli yhden iltapäivällä. Siippa laittoi Facebookin kautta viestin "Palaverissa". Kyselin, monelta hän pääsee ja siippa kyseli, miksi kysyn. Vastasin."Tuli soitto PeLasta <3". Siippani kysyi:"Onkos paperit edenneet?". Minä vastasin:"Meidän tarttis lähteä Pietariin vkoksi 16." Tähän siippani perisuomalaiseen tyyliin:"Jaha. :-)." Ja siitä alkoi melkoinen tohina, joka on jatkunut aika täyttä höökiä nyt reilun viikon.

Viikonlopun olimme aika tulisilla hiilillä kun odotimme, mitä PeLan konsultoima lääkäri sanoo lapsiesityksestä. Samalla siippani pakkaili ja valmistautui lähtemään työmatkalle maanantaiaamuna. Maanantaina aamulla 24.3.14 olin  matkalla aamupalaverista takaisin potemaan kotiin, kun SM soiti. Olin bussissa, kun tieto lääkärin lapsiesitykselle näyttämästä vihreästä valosta tuli. SM kysyi, tulenko samantien hakemaan paperit PeLasta. Minä vastasin, että käyn vaan lounaalla kotona ja lähden uudelleen tulemaan. Hotkin kotona lounaan ja lähdin uudelleen liikkeelle. Olin PeLassa kahden aikaan iltapäivällä ja sain lapsiesityspaperit käteeni. Selasin vapisevin käsin papereita ja etsin lapsen kuvaa. Löysin kuvan, josta minua katseli kaunis ja valokuvaamista selkeästi hieman oudoksuva pieni poika. Kauniit, siniset silmät killittelivät kuvasta minua ja en kuullut enää mitään, mitä SM puhui. Muistan vaan sanoneeni:" Joo, aletaan valmistella tutustumismatkaa".

Menin PeLan aulaan ja luin siltä istumalta lapsiesityksen kaikki paperit. Lapsiesitys oli pitkälti juuri sellainen kuin mihin olimme ilmaisseet olevamme valmiita. Kun pääsin kotiin, otin kuvista tabletilla kuvat ja lähetin ne siipalleni. Illalla puhuimme pitkään puhelimessa. Olisiko nyt todella niin, että pitkä odotuksemme olisi ohi? 

Viime viikolla kävimme ottamassa rokotukset, laittamassa viisumihakemukset sisään ja teimme hotellivarauksen. Tarkat asiointipäivät eivät ole vielä varmistuneet, joten emme ole vielä voineet ostaa junalippua. Olemme kuitenkin jo alkaneet tehdä tuliaishankintoja lasta, lastenkodin muita lapsia ja lastenkodin henkilökuntaa varten. Matkavalmistelut ovat täydessä käynnissä. Ja olemme hankkineet jo lapselle kotiin leluja, petivaatteita ja vaatteita. Olemme siis aikasta vakuuttuneita, että olemme menossa omaa lastamme katsomaan. Nyt täytyy rukoilla kaikkia hyviä voimia uskontorajoista välittämättä, että emme joudu pettymään ja voimme hyväksyä lapsiesityksen ja prosessi menee niin nopeasti, että myös saamme lapsen kotiin. 

Sen pituinen oli se lapsiesityksen saamistarina. Seikkailu on sen sijaan vasta alkamassa.

Äänen avaus

1.4.2014

Kröhöm. Kröh..Röh..Hmmm... Olen aina ollut toivoton päiväkirjojen pitäjä enkä ole blogiakaan koskaan pitänyt. Nyt siihen olisi kuitenkin parempi syy kuin koskaan. Olemme lähdössä parin viikon kuluttua Pietariin tutustumismatkalle tapaamaan mahdollista tulevaa lastamme. Jo adoptoineet korostavat aina sitä, miten tärkeää on kirjoittaa tunteita ja ajatuksia muistiin lasta varten. Nämä hetket tulevat muodostamaan hänen tarinansa alun osana meidän perhettämme. Ja ehkä myös varhaisimmat muistiin kirjatut asiat hänen varhaislapsuudestaan. Harvemmin lastenkodista saa mukaan muuta kuin lapsen terveydentilaa koskevat tiedot. No, minä haluan, että meidän lapsellamme on tarina - alusta asti. Käyn siis reippaasti tutustumaan blogien maailmaan ja aloitan omani, jossa sekä työstän tätä adoptiomatkaa että kirjoitan muistiin asioita lapsellemme. Nyt on ääni avattu.