Lapsiesitys tuli

Olin kotona kipeänä ja kurjan poskiontelotulehduskierteen masentamana perjantaina 21.3.2014, kun puhelin soi. Huomasin, että SM soittaa PeLasta ja ajattelin, että en jaksaisi nyt yhtään uusia huonoja uutisia Venäjältä ja ei oikeastaan huvittaisi vastatakaan. Mieleni teki vaan kaivautua potemaan itsesäälisenä peittojen alle ja olla vastaamatta ollenkaan. Mieli oli maassa sairastamisen ja myös adoptioprosessin tyssäämisen suhteen.

Örrimörri, joka tuli meille lapsen kuvan nähtyäni.

Meidän paperimme olivat siis odottanet lähettämistä Pietarin sosiaalikomiteaan jo jonkin aikaa, koska Pietarissa oli lokakuusta 2013 asti ollut sulku uusille kansainvälisille adoptiohakemuksille. Olimme saaneet adoptioluvan syyskuussa 2013. Olin aivan varma, että lapsiesityksemme menisi loppuvuoteen. Ja olin jo ehtinyt surra, että sillä aikaa suuresti kannattamani tasa-arvoinen avioliittolaki etenisi Suomessa ja Venäjä ei enää luovuttaisi adoptiolapsia Suomeen. Onneksi en ollut vielä tuolloin kuullut, että huhtikuussa 2014  Duumaan on uudelleen tulossa lakiesitys kansainvälisten adoptioiden rajoittamisesta IVY-maihin ja maihin, joiden kanssa Venäjällä on kahdenkeskinen sopimus. Suomi ei näihin maihin kuulu. No, joka tapauksessa mieli oli siis maassa ja kuvittelin, että SM:n puhelu ei ainakaan positiivisia uutisia toisi.

Onneksi olin täydellisen väärässä! SM aloitti puhelun vähän kalastellen, että emmehän ole pelästyneet maailmanpoliittista tilannetta ja viittasi sillä juuri nyt päällä olevaan Krimin kriisiin. Vastasin, että olemme kyllä pelästyneet, mutta ei se meidän adoptiosuunnitelmiimme meidän puoleltamme vaikuta. Seuraavaksi SM kyseli kautta rantain, että olisimmeko valmiita lähtemään aika nopeallakin aikataululla Pietariin. Siihen vastasin, että onhan tässä odoteltu ja valmiita ollaan. Tässä vaiheessa nousi pää jo tyynystä, pumppu alkoi hakata ja yleinen vireystaso hyppäsi kattoon: "Nytkö? Nytkö se lapsiesitys tulee?". Seuraavaksi SM sanoi, että meille olisi tulossa lapsiesitys, jos vaan PeLan konsultoima lääkäri esityksen hyväksyy. Sitten hän kysyi haluammeko tietää lapsesta perustiedot vai haluammeko odottaa ensin lääkärin hyväksyntää. Minä sanoin, että haluan tietää sukupuolen ja iän ja tietyt terveysasiat, joita en tänne nettiin kirjoittele. SM kertoi, että meille ollaan esittämässä pientä, 1,5 vuotiasta poikaa. Puhelusta en juuri muuta muistakaan. Olin niin iloinen, onnellinen ja jännittynyt.

Puolisoni oli kokouksessa, kun yritin soittaa hänelle heti SM:n soiton jälkeen siinä varttia yli yhden iltapäivällä. Siippa laittoi Facebookin kautta viestin "Palaverissa". Kyselin, monelta hän pääsee ja siippa kyseli, miksi kysyn. Vastasin."Tuli soitto PeLasta <3". Siippani kysyi:"Onkos paperit edenneet?". Minä vastasin:"Meidän tarttis lähteä Pietariin vkoksi 16." Tähän siippani perisuomalaiseen tyyliin:"Jaha. :-)." Ja siitä alkoi melkoinen tohina, joka on jatkunut aika täyttä höökiä nyt reilun viikon.

Viikonlopun olimme aika tulisilla hiilillä kun odotimme, mitä PeLan konsultoima lääkäri sanoo lapsiesityksestä. Samalla siippani pakkaili ja valmistautui lähtemään työmatkalle maanantaiaamuna. Maanantaina aamulla 24.3.14 olin  matkalla aamupalaverista takaisin potemaan kotiin, kun SM soiti. Olin bussissa, kun tieto lääkärin lapsiesitykselle näyttämästä vihreästä valosta tuli. SM kysyi, tulenko samantien hakemaan paperit PeLasta. Minä vastasin, että käyn vaan lounaalla kotona ja lähden uudelleen tulemaan. Hotkin kotona lounaan ja lähdin uudelleen liikkeelle. Olin PeLassa kahden aikaan iltapäivällä ja sain lapsiesityspaperit käteeni. Selasin vapisevin käsin papereita ja etsin lapsen kuvaa. Löysin kuvan, josta minua katseli kaunis ja valokuvaamista selkeästi hieman oudoksuva pieni poika. Kauniit, siniset silmät killittelivät kuvasta minua ja en kuullut enää mitään, mitä SM puhui. Muistan vaan sanoneeni:" Joo, aletaan valmistella tutustumismatkaa".

Menin PeLan aulaan ja luin siltä istumalta lapsiesityksen kaikki paperit. Lapsiesitys oli pitkälti juuri sellainen kuin mihin olimme ilmaisseet olevamme valmiita. Kun pääsin kotiin, otin kuvista tabletilla kuvat ja lähetin ne siipalleni. Illalla puhuimme pitkään puhelimessa. Olisiko nyt todella niin, että pitkä odotuksemme olisi ohi? 

Viime viikolla kävimme ottamassa rokotukset, laittamassa viisumihakemukset sisään ja teimme hotellivarauksen. Tarkat asiointipäivät eivät ole vielä varmistuneet, joten emme ole vielä voineet ostaa junalippua. Olemme kuitenkin jo alkaneet tehdä tuliaishankintoja lasta, lastenkodin muita lapsia ja lastenkodin henkilökuntaa varten. Matkavalmistelut ovat täydessä käynnissä. Ja olemme hankkineet jo lapselle kotiin leluja, petivaatteita ja vaatteita. Olemme siis aikasta vakuuttuneita, että olemme menossa omaa lastamme katsomaan. Nyt täytyy rukoilla kaikkia hyviä voimia uskontorajoista välittämättä, että emme joudu pettymään ja voimme hyväksyä lapsiesityksen ja prosessi menee niin nopeasti, että myös saamme lapsen kotiin. 

Sen pituinen oli se lapsiesityksen saamistarina. Seikkailu on sen sijaan vasta alkamassa.